Loppua kohden opiskelu käy selkeäksi: on teoriajakso, sen päätteeksi tentti, sitten harjoittelu. Välillä on lukujärjestyksessä viikkoja, jotka on varattu pelkästään opinnäytetöiden tekemiselle (kaksoistutkinto -> kaksi opinnäytetyötä, joista tosin toisessa saa aika paljon hyväksilukuja joten voi tehdä nopeammin). Lisäksi pientä sälää otsikolla "asiantuntijuus", kuten lääkäriluentoja, itse kerättäviä luentopisteitä, johtajuuden, kulttuurikompentenssin, yrittäjyyden opiskeluja.

Viimeinen lukukausi alkoi tiiviillä työterveyshuollon teoriajaksolla, kolme viikkoa luentoja, lääkäriluentoja, asiantuntijaluentoja (ergonomia, työsuojelu, työpsykologia, tuki- ja liikuntaelinten vaivat, työterveyslääkärin jutut...). Nyt, kun opettajatkin ovat löytäneet blogin, en viitsi kauheasti mitään nimiä mainita tai eritellä, mutta yleisellä tasolla huokailen joidenkin luentojen tasoa. Ehkä niillä olisi jokin tarkoitus, jos en a) osaisi lainkaan lukea ja b) en harrastaisi ajattelua ollenkaan. Näin opettaja saisi kertoa minulle hitaasti ja pitkällisesti sen, minkä lukutaitoinen selvitätisi laista tai ammattikirjallisuudesta. Ja opettaja saisi näyttää, millaisia puolivillaisia pohdiskeluja työn olemuksesta voi harrastaa tunteaksensa olevansa asiantuntija. Jos siis en millään osaisi itse yhtä puolivillaista pohdiskelua.

Minkä kyllä osaan. Kuten tämä blogi todistaa. Eihän tämäkään mitään filosofian riemuvoittoa ole, niin että ei pidä ajatella, että jotenkin YLImielisenä luennolla haukottelisin. Vain pitkästyneenä.

Laiesta puheenollen, niitä työterveyshuollon ympärillä riittää. Itse yritin saada edes jonkinlaisen käsityksen työturvallisuuslaista, työterveyshuoltolaista sekä valtioneuvoston asetuksesta hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta. Muita lakeja, asetuksia ja päätöksiä (puhumattakaan suosituksista, joihin en edes mene!) on useita kymmeniä.

Esimerkiksi asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä, kemikaalilaki, päätös vaarallisia aineita sisältävistä säiliöistä ja niiden merkinnöistä, asetus työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta, päätös rakennustyömaiden henkilöstötiloista, päätös henkilösuojainten hankinnasta ja käytöstä, asetus työntekijöiden suojelemisesta melusta aiheutuvilta vaaroilta, päätös näyttöpäätetyöstä, päätös käsin tehtävistä nostoista ja siirroista työssä, päätös perimälle, sikiölle ja lisääntymiselle työstä aiheutuvan vaaran torjunnasta....).

Kuten huomaatte, ala on tarkasti säädeltyä. Myös käytettäviä valmiita toimenpideohjelmia, testausmenetelmiä, protkollia, kuormitusmittareita löytyy netistä pilvin pimein. Kun vertaan tätä itselleni tutumpaan neuvolamaailmaan, voin vain itkeä, ollapa sielläkin joku pakko ammattilaisten olla ajan tasalla ja käyttää hyväksyttyjä menetelmiä, joista löytyisivät ohjeet valtion tukemilta sivustoilta. Huokaus.

Ihmetyttää, miksi työterveyshuolto on niin erityinen ala, että siellä ei saa edes työskennellä, ellei ole (tai ole parhaillaan hankkimassa) seitsemän opintoviikon lisäkoulutusta. Tätä ihmetteli taannoin tapaamani suuren työterveysyksikön johtava hoitajakin "näin meidän kesken". Näin meidän kesken: en usko, että ala on niin ihmeellinen, että koulutustarve olisi siellä muita asiantuntijatehtäviä suurempi. Mutta lobbarit ovat olleet parempia palkansaajilla kuin vauvaperheillä.

Mutta kohtahan tiedän taas enemmän, kun saan harjoitella (eli tutustua) alaan peräti kolmen viikon ajan!

Kuvassa työterveyshuolto!

Koulun tiedotetuubin kautta tuli kutsu osallistua euroopanlaajuiseen tutkimukseen, jossa kysellään korkeakouluopiskelijoilta heidän odotuksiaan työelämästä, valmiuksiaan työllistyä ulkomaille yms.  Vastattuaan sai paitsi osallistua arvontaan (neljä palkintoa.... ovatkohan koko euroopan vastaajille yhteensä?) myös nähdä tuloksia ja eurooppalaisia vertailuja.

Suomalaiset opiskelijat odottavat saavansa ensimmäisestä koulutuksen jälkeisestä työpaikastaan n. 23 000 euron vuositulot. Aika vähän korkeakouluopiskelijoilta, itsekin odotan valmiina tervyessisarena  saavani 2200 kuussa.  Ketähän tähän on Suomesta vastannut? Entä ketä on vastannut Sveitissä ja Tanskassa, jossa odottavan yli kaksi kertaa suurempia tuloja ekasta työpaikastaan. Ovatkohan odotukset realistisia?

Kuinka pitkää viikkoa on valmis tekemään? Sveitsiläiset n. 48-tuntista, ruotsalaisetkin 46-tuntista, eurooppalainen keskiarvo on 44,7 tuntia.. ja suomalaiset ovat aivan tilaston hännillä, meillä ollan valmiita kaikista lyhimpään viikkoon (sekin silti 41,4 tuntia mikä vähän ihmetyttää.... millä alalla täällä opiskelijat haluavat tehdä jatkuvaa ylityötä?).

JOHTAMINEN JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ (3 op)

SHTXB01 toteutus 2007

TAVOITTEET

Opiskelijan tieto johtamisen ja hallinnon perusteista sekä valmiudet terveydenhoitotyön koordinoinnissa, organisoinnissa sekä laadun kehittämisessä kehittyvät. Lisäksi kyky moniammatillisessa ryhmässä toimimiseen ja vaikuttamiseen oman asiantuntijuuden kautta syvenee.

****

Että semmoista meillä ohjelmassa. Lievää ahdistusta itselläni ilmassa, koska olen väsynyt esimieasemaan sivutoimisessa työssäni, jossa se on ollut kovin kovin raskasta. Purinkin jo kokemuksia terapeuttisesti ensimmäisellä luentotunnilla.

Luennoilla käsitellään tällaisia asioita: "johtamisprosessi on menetelmä, jonka avulla täsmennetyt tavoitteet saavutetaan (vaiheet päätöksenteko, ihmissuhdetaitojen käyttö, vaikuttaminen ja edullisten mahdollisuuksien luominen)". Kyllä varmaan pysyy luokka hyvin hereillä!

Sinänsä uskon, että johtamista on erittäin hyvä opettaa, vaikka suurin osa jengistä ei koskaan mihinkään johtamistehtäviin ryhtyisikään. Mutta teorioista ei ole meille juurikaan apua. Sen sijaan olisi hyvä ymmärtää dynamiikkaa, joka liittyy esimies/alainen -suhteeseen, erilaisia rooleja, mikä on mahdollista, mitä odotetaan, mitä ei pitäisi tehdä, mikä ottaa varmasti aivoon kumpaakin osapuolta jossain vaiheessa. Ja miten konflikteissa toimitaan. Muutosprosessin johtamisesta on jotain luvattukin. Hyvä.

Kuvassa: pomo.

Muistelen, että ensimmäisenä opiskeluvuotena ajatteli kaukana tulevaisuudessa häämöttävää opinnäytetyönä jonain suurena ja jännittävänä haasteena. Miten merkittävä omani tuleekaan olemaan! Kunpa löytyisi hyvä ja tärkeä aihe! Osaankohan tehdä tarpeeksi hyvän, niin että voin olla tyytyväinen ja ylpeä?!

Nyt siitä ajattelee vain, että olisipa ohi, tuli mikä tuli. Luokkakavereista joillakin urakka onkin jo takana, olisikohan jo kypsyysnäytteetkin annettu? (Kypsyysnäyte = opinnäytetyön prosessiin kuuluva "tentti" jossa vastataan kirjallisesti ohjaajan tekemään kysymykseen, tällä ilmeisesti valvotaan sitä, että on ihan oikeasti itse tehnyt ja ymmärtänyt työnsä aiheen... kuulen tästä lisää puolen tunnin kuluttua, kun menen pakolliseen 45 minuutin infoon kypsyysnäyteaiheesta). Ovatkohan he jo sopineet jotain työn hyödyntämisestäkin? (Hyödyntäminen = opinnäytetyön prosessiin kuuluva vaihe, jossa työn tuloksia esitellään esim ammattilehdessä, luennolla.... tämä on minulle vieläkin hämärä vaihe, selvinnee aikanaan)

Itse sairastelin yhden viikon, joka oli varattu työn kirjoittamiseen, ja olin sitten aikataulusta juuri sen viikon jäljessä. Sinänsä todistaa minusta hyvää, että olin arvioinut tarvittavan työn määrän niin prikulleen. Olen taipuvainen tekemään liikaa, ja aiheeni on sellainen, jota on vaikea rajata, joten päätin rajata ihan tylysti tuntien perusteella. Teen sen, minkä ehdin.

Mutta nyt en siis ehtinyt. Ja työelämäyhteistyökin kaatui, niinkuin monesti käy. Nyt odottelen ohjaavien opettajien palautetta: saanko riipustaa paperikasani kokoon ja heittää sille hyvästit vielä ensi kevään alussa vai täytyykö tehdä jotain ihan uutta ja muuta. Ei tee mieli! Ylpeydestä ei puhettakaan.

Ja sitten pitää vielä kirjoittaa englannin- ja suomenkieliset tiivistelmät ja kansittaa työ muoveihin ja toimittaa se kirjastoon ja sähköiseen tietokantaan.

Kuvassa toisenlainen kirjallinen työ, jonka otsikko sopisi motoksi tälle ONT-prosessille:

Muistelen, miten ennen ensimmäistä harjoittelua (pitkäaikaissairaalan vuodeosasto: perushoidolliset tehtävät fokuksena) oli IHAN ulalla, mistä se työpäivä siellä koostuu ja millaista on. Tuli se aika mieleen, kun oli lähdössä kouluterveydenhuollon harjoitteluun. Kouluterveydenhoitajan työpäivästä minulla oli hyvin hämärä kuva, jos oli mitään kuvaa ollenkaan.  Tämä siitä huolimatta, että koulussa oli useampi viikko kuunneltu toistemme tekemiä alustuksia koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusjutuista, kuten:

- ravitsemus

- uni

- seksuaalinen kehittyminen

- ehkäisy

- ryhti

- ylipaino

- päihdeongelmat

- yhteistyö perheiden kanssa

- terveystarkastukset

- mielenterveys, itsetunto (hehe, ei ihan helppo asia opiskeltavaksi tai opetettavaksi)

...Tällaisia ovat työn sisällöt, mutta millaista on käytäntö?

No, käytäntö oli terveystarkastuksia, terveystarkastuksia, terveystarkastuksia, terveystarkastuksia. Jotkut kouluterkkarit pitävät myös sairasvastaanottoa, mutta varsinaisesti se ei kuulu työhön. Minä harjoittelin ala-asteilla ja koin työn aika yksipuoliseksi. Aiemmin tuolla kun puhun neuvolatyöstä kerron miten koin sen liukuhihnamittaamisena, ja sain kommenttia, että haastavien perheiden kanssa työssä on kyllä enemmän vaativuutta ja sisältöä.

Ehkä on. Mutta terveydenhoitajan, jolle on mahdollista tavata koululaista vain muutaman tunnin vuodessa (ja suurinta osaa ehkä puoli tuntia), keinot vaikuttaa ovat varsin vähäiset. Kyllä se perusolemus taitaa olla seulomista, seulomista, seulomista ja ..... edelleen lähettämistä.

Tiedon antamisesta ja selittämisestä tykkään edelleen tosi paljon. Pidin ryhmätunnit murrosiäsät ja seksuaalisuuden portaista, jotakuinkin valmistautumattomana ja ilman materiaaleja, ja silti oli hauskaa ja uskon, että ihan tärkeääkin.

Kuvassa: KOULU. Tällaisen tunnistaa missä hyvänsä, vai mitä?

Yksinäiseltä, mutta kääntöpuoleltaan tietysti itsenäiseltä, vaikutti kouluterveydenhoitajan työ. En tiedä, tykkäisinkö. Jaksaisiko tehdä parhaansa, kun vähempikin riittäisi?