Nyt ei mitään virtsa- tai verinäytteitä, vaan OPINNÄYTTEITÄ. Opinnäytetyön tekeminen käynnistyi, kun opiskeluja on puolitoista vuotta jäljellä. Tämän vuoden lopussa pitäisi olla valmista.

Prosessi on vielä vähän epäselvä, mutta selkenee koko ajan. Metropoliassa opinnäytetyöt täytyy (jos ei ole erittäin hyvää syytä poikkeukseen) tehdä koulun "projekteissa", jotka ovat enemmän tai vähemmän työelämään ja oikeisiin tutkimus- ja kehittämistarpeisiin kytkeytyviä.

Ensin siis haetaan tiettyyn, mieluisaan projektiin. Tänä vuonna tarjolla on esimerkiksi painehaavojen ehkäistytukimuksen parissa intervention tulosten tarkastelua, tai kirjallisuuskatsausten tekemistä seksuaaliterveyden edistämisen aiheista, tai opiskelijoille tehdyn kyselyn analysointia aiheena "miten asiakaslähtöinen olen" asiakaslähtöisyysprojektissa joka tehdään yhdessä virolaisten hoitoalan oppilaitosten kanssa, tai rokotteiden vaikuttavuustutkimusta, tai imetysaiheisten tutkimusten suunnittelua suuressa Urbaani vanhemmuus -hankkeessa, tai lapsiperheen potilasohjausasioita. Nämä vain esimerkkeinä.

Opinnäytetyö ei ole kovin laaja työ, vaikka sen tekemiseen varataankin 400 tuntia seminaareineen ja tiedonhakupajoineen. Aihe kannattanee rajata tiukasti.

Olen ennakkoluuloinen: olen sekä tutustunut että ollut "tilaajan edustajana" vaikuttamassa moneen opinnäytetyöhön, joiden lopputulos on harrastelijamainen ja hajanainen eikä sillä ole oikeaa käytännön soveltuvuutta. Toisaalta, on ihan tärkeitäkin asioita saatu opinnäytetyöresurssein tehtyä. Toivottavasti omani sijoittuu jälkimmäiseen ryhmään. Ylihuomenna pitäisi tietää aihe. Tiedän vasta aihealueen! Voi painetta.