Enpä tiedä pystyykö tässä iässä enää oppimaan yövuoroissa olemista. Vaikealta tuntuu, vaikka olenkin tyyppiä, jolle ei World of Warcraftin pelaaminen neljään yöllä tee tiukkaakaan.

Ja ollotenkin kuinka rutinoituneita kolmivuorolaisia tahansa, aamurapsalla kyllä näkee, ketkä porukasta ovat valvoneet yön: naamat punoittavat ja turvottavat, silmissä on oudon kohdistumaton katse.

Seuraava päivä menee ainakin itselläni joko unessa tai tokkurassa iltaseitsemään asti, ja sitten pitäisikin jo parin tunnin päästä aloittaa seuraava yö. Mahdotonta menoa.

Sinänsä - mitä nyt erittäin vähällä kokemuksellani osaan sanoa - osastoilla on öisin mukava tunnelma. Tykkään siitäkin, kun väkeä on vähemmän. Kamalinta on, jos alkaa väsyttää ihan kauheasti, eikä ole mitään tekemistä, muttei voi torkahtaakaan. Aika kuluu hi-taas-ti. Toisaalta tekemisen tahti on hidas, jos nyt jotain täytyy saada aikaan.



Kesätyöpaikassani jaetaan vielä lääkkeet öisin. Järjetöntä hommaa, sano. Siinä se sairaanhoitaja tuijottaa Pharmaca Fennicaa tyhjällä katseella puoli minuuttia, sitten taas aivosolu liikahtaa.