Kävin ystävän luona, joka valmistautuu mahdolliseen kotisynnytykseen. Katselimme, millaisia välineitä kätilöt ovat pakanneet survival-varustukseen. Puudutusainetta, "ompelusetti", neulankuljetin, pihtejä, steriilejä liinoja, kokonainen pieni pussukka kaikenlaista vauvan napaan liittyvää (mikä on se pieni kumiliuskajuttu jossa luki napalenkki?), neuloja, ruiskuja, dopplerlaite (mutta myös kätilöntorvi), nesteensiirtolaitteistoja monta kappaletta, 1000 ml ringeriä, laskimokanylointivälineitä, mandriineja, kumihansikkaita. Mikä puuttuu, on koukkuvaaka, ja se puuttuu siksi, ettei sellaista sairaalassa käytetä, vaan on nimenomaan kotiväline.

Minulle tuli asiantunteva olo, kun osasin kertoa kaverille melkein kaikesta mitä ne ovat ja mihn tarkoitukseen, vaikken synnytyksistä mitään tiedäkään.

Me elämme välinemaailmassa. Välineistä tulee mukava, rauhallinen olo. Asia, johon on välineet, on paremmin hallussa. Terveydenhuollon opiskelijasta tuntuu joskus, että välineisiin oikein tiivistyy se olennaisin oppi ja osaaminen. Joo joo, tiedän, että tämä on ristiriitainen, subjektiivinen tuntemus, mutta tosi - ja väitän, että aika yleispätevä.

Tietysti moni väline on kehitetty ja otettu käyttöön todelliseen tarpeeseen. Mutta lisäksi olemme välineuskossa.

Oli ihan mahtavaa päästä käyttelemään dopplerlaitetta, kuunnella vauvan sydänääniä sillä. Viuuh viuuuh viuuh viuuh. Luokkatoverit on ehkäpä kateellisia!



Se vauva oli kääntänyt kohteliaasti selkänsä äidin vatsapuolta vasten, niin, että sydän oli mukavasti kuuluvilla. Niin ainakin tuumimme. Onneksi ei ollut välinettä, jolla katsoa miten asia on.