Pari entryä sitten valitin "oppimispäiväkirjatehtävästä", joka meille annettiin. Tänään se meni vielä paremmaksi, koska ei nyt halutakaan mitään oppimispäiväkirjaa, vaan ihan tavallinen kotitehtävä, jossa esitellään yksi (tunneilla käsitellystä kolmesta) eettisestä teoriamallista ja käytetään sitä jonkin oman eettistä pohdintaa aiheuttaneen kokemuksen tarkasteluun. Pah. Kirjoitin kuitenkin vähän sitä OPPIMISPÄIVÄKIRJAA, uhallakin. Näin se alkaa:

Tunnilla käsiteltiin moraaliteorioita, tai oikeastaan niiden historiaa perehtymällä seuraus-, velvollisuus- ja hyve-etiikan käsitteisiin. Aina, kun luen etiikan (tai filosofian yleensä) teorioita, minut valtaa sama ristiriitainen ja aika hankala olo. Huomaan kääntyvni materiaalin puoleen kuin nälässä: opeta meidät elämään oikein. Haen toiveikkaana vastausta ihmisyyden, elämän ja universumin ongelmiin. Ja samalla tiedostan kaipuuni lapsekkuuden, ja minut valtaa surumielinen olo: näin viisaat ihmiset ovat käyttäneet näin paljon aikaa näiden asioiden pohtimiseen, ja vielä useammat ovat kirjoittaneet kirjoja heidän pohdinnoistaan, emmekä silti tiedä vastauksia yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin. ”Onko tästä kaikesta mitään hyötyä”, kysyn.

Onko etiikan opiskelusta terveydenhuollon oppilaitoksessa hyöytyä, voisi jatkokysyä.

No, jatkossa sitten POHDIN ja REFLEKTOIN asiaa niin, että ei se vallan hyödytöntäkään ole. Nolostuttavan teennäisin ja hyveellisin sanakääntein, joten en lainaa niitä tähän!