...nimittäin verenpaineita! Nyt on mitattu! Elohopeamittarilla! Monta kertaa! Onnistuneesti!

Päiväsairaalassa nieleskelin hiukan kun näin työpöytäni ja sillä keskellä kököttämässä verenpainemittarin. Mutta kiitos hyvien vinkkien (tuolla aiempien entryjen kommenteissa) sain sykkeen vihdoinkin kuulumaan ja hyvin on mittailu sujunut.

Päiväsairaalan potilaat ovat muutenkin vahvempaa väkeä (eli myös syke on vahva). Saavat jopa lähteä ihan itse kävelylle kesken päivän. Toinen shokki oli, ettei potilaita voikaan kutsua kuutosen kakkoseksi tai ykkösen kolmoseksi, niinkuin vuodeosastoilla. Kolmas taas, että paperi- ja tietokonetöitä täytyy tehdä niin hirveästi, monet asiat kirjataan kolmeen paikkaan: kotihoidon kansioon, osaston omaan potilaskansioon ja pegasokseen tietokoneelle.

Olen aivan varma, että minulta on jäänyt kirjauksia tekemättä paikkaan x ja y, ja tiedän etten ole ehtinyt mitata joka verenpainetta joka olisi pitänyt. Jälleen olen hyvilläni siitä, että nämä eivät ole sellaisia potilaita, joiden hoidon on tultava just täsmälleen ajallaan.

Ensimmäisenä päivänä kirjoitin rohkeasti ja neuvoa kysymättä upean tulotilanteen selvityksen... mutta väärän potilaan kohdalle.

Ja juuri kun alkaa tuntea, että tietää mitä toimenkuvaan kuuluu (ei tosin ehdi tehdä sitä kaikkea 7,5 tunnissa tänään otin ihan opiskelun kannalta ja olin 75 minuuttia ylimääräistä omaan pussiin), niin sijaisuus loppuu.