Tykkään perushoitajan sijaisuuksien tekemisestä. Toistaiseksi on ollut myös mukava mennä aina uuteen paikkaan, vaikka paljon ajasta kuluu huuhteluhuoneen ja vaippakaapin etsimiseen, ja joissain paikoissa hiukan ryydyttää vakihenkilökunta joka neuvoo IHAN joka asiassa: "hänellä pitää olla paita housun päällä eikä toisinpäin... meillä on tapana käyttää vesipulloja... nokka pitäis laittaa paikalleen mukiin jo tossa vaiheessa... hei nyt meni poikkilakana väärin päin...".

Otan ihan rauhallisesti tuommoisen neuvomisen. Suurimmasta osasta neuvoja on minulle hyötyä kun olen niin kokematon.  En ota paineita siitä, että unohtelen välillä asioita enkä toimi kuin kone täydellisen ergonomisesti ja työtehollistaloudellisesti, ei kukaan voi ekaa päivää jossain ollessaan niin tehdä!

Jotkut asiat ovat jo hyvin tuttuja, kuten: erilaiset vaippamallit (tässä attendsin sarjaa)

 

Tai vatsan toimitus erilaisin välinein. Vesiperäruisketta (-huuhtelua) en ole vielä koskaan antanut, mutta monen monta Toilaxia, Klyxiä ja Microlaxia:

Ja pedannut sänkyjä, just tämmöisillä pussilakanoilla, on hauska valita laittasko tänään ja tälle potilaalle sinisen, vihreän vai vaaleanpunaisen. Ikävä kyllä en ole uskaltanut vaaleanpunaisia herrapotilaille pedata, vaikka joku voisi ihan hyvin tykätä siitä!

Olen kokenut päiviä, jolloin oikeasti on ollut niin kiire, ettei joutaisi syömään, ja koko ajan on jäljessä siitä, mitä pitäisi tehdä; eikä päivän loputtua ole ehtinyt tehdä läheskään kaikkea mitä halusi, tai mitä edes toivoi saavansa minimissään aikaan. Suihkuvuorot siirtyvät seuraavalle päivälle, joku joutui jäämään vuoteeseen koko päiväksi ,vaikka olisi hyvin voinut nousta istumaan g-tuoliin... huomaan klo 14, että sen yhden klo 12 lääkkeet on vieläkin antamatta, kun hän nukkui klo 12...

Ja olen kokenut päiviä (tai ehkä pikemminkin osastoja?), jolloin ei ole yhtään kiire vaan aikaa tuntuu olevan yllinkyllin, ja sitä miettii mitä ajallaan tekisi. Sijainen kun ei voi mitään pidemmän ajan suunnitelmia tehdä eikä oikein toteuttaakaan, ja harmittaa, jospotilas ei edes kaipaa juttuseuraa. Sitten menen istumaan muiden seuraan päiväsaliin, availen ja suljen ikkunoita ja kastelen kukat.

Jossain sairaalassa tai osastolla perushoitaja (ja hänen sijaisensa) saa pistää insuliinit ja katetroida (sitä ei kylläkään ole minun kohdalleni osunut, katetrin puhdistus kyllä), jossain ei edes siirtää lääkkeitä tarjottimelta potilaan pöydälle (se on sitten sairaanhoitajan homma). Molempi parempi. On kiva saada kokemusta, mutta on myös kiva keskittyä vähempiin hommiin kunnolla kuin moneen puoliksi.

Tavallisia päivän askareita ovat:

Aamupesu pesulapuin vuoteessa, vaipan vaihtaminen, potilaan kääntely uuden vaipan pukemiseksi ja pyllyn pesemiseksi, ihon rasvaaminen, silmätippojen tiputtelu, haavan voitelu ohjeiden mukaan ja siteiden vaihto, parempikuntoisten saattelu vessaan kun kävelevät rollaattorin avulla, housujen auttaminen alas ja ylös, suihkuttelu, suihkulaverilla kylpyhuoneeseen vieminen, märkien lakanoiden vaihtaminen, sen katsominen listasta kenellä ei ole vatsa toiminut neljään päivään ja kuinka ankaria peräruiskeita annetaan, verensokerin mittaaminen, punnitseminen punnitustuolilla, katetripussin tyhjentäminen, nestelistaan merkitseminen (luettelo jossa lukee mitä nesteitä on tuotu sängyn viereen ja mitä niistä on juotu - monilla pitää seurata että saa vähintään x määrän tai enintään y määrän nesteitä vuorokaudessa), syömisessä auttaminen, lääkkeiden jauhaminen, pyörtuoliin nostaminen kahden hoitajan voimin, liikuntakyvyttömän vuodepotilaan käänteleminen kahden tunnin välein kyljelle - selälle - kyljelle - selälle painehaavaumien ehkäisemiseksi, telkkarin aukaiseminen, radion sulkeminen, kysyminen onko kipuja, potilaan papereihin kirjoittaminen jotain päivän kulusta ja vaikka ruokahalusta ja vastan toiminnasta.

Verensokerimittari:

 

Että sellainen työ minulla tällä hetkellä.