Havaintoja kuolemasta:

Hoitotyön opettaja sanoi, että "selvästi huomaa miten ihminen on poissa kun hengitys lakkaa... hän ei ole siinä enää... pelkkä kuori". Ihmettelin jo silloin, että mikä siinä poistuu. Puhuuko se sielusta??

Oma kokemukseni (se yksi, jonka nyt olen saanut) on, että ihminen on ihan sama kuoltuaan, vain hengittämätön. Hän jopa vaikuttaa liikkuvan. Ehkä kasvojen lihaksissa tai iholla tapahtuu pientä rentoutumista, ja liike on todellista. Tai sitten sitä on niin tottunut näkemään pieniä elämän merkkejä ihmisen elolla, että ne kuvittelee siihen kuoleman jälkeenkin.

Kuollutta myös hoitaa - pesee, pukee - samalla varovaisuudella ja kunnoituksella kuin elävää, ehkä suuremmallakin.

Kaunis vanhus on kaunis kuoltuaankin, hyvinkin kaunis alastomana valkoisella lakanalla. Vähemmän kaunista on, että suolesta valuu se mitä siellä on, ja päätä kääntäessä suusta samannäköistä jotain. Limaa varmaan.

Kun valkoinen lakana on asetettu vainajan ylle, ja sen päälle kukkia (kevätesikoita tällä kertaa), asetelma on hyvin rauhallinen.