Olen havaitsevinani epätasapainoa ns. lääketieteellisten aineiden ja ns. hoitokäytännöllisten aineiden välillä. Tänään, keskiviikkona, meillä oli päivällä neljä tuntia hoitotyön perusteita, aiheena "ravitsemus". Neljä tuntia (4 x 45 minuuttia siis) saimme kuulla siitä, miten ihmisen ravitsemustila vaikuttaa kokonaiskuntoon ja "on tärkeää, että ihmiset saavat ruokaa sairaanakin". No joo! On!

Illalla meillä oli neljä (45 minuuttista) tuntia lääkäriluentoa aiheenaan Sisätaudit. Kävimme läpi yleistä sydämen rytmihäiriöistä, eteisvärinän, koronaaritaudin (sepelvaltimotaudin) sekä angina pectoris- että infarktikannalta (tiedän nyt mikä niiden ero on ja miten niitä hoidetaan, noin yleisellä tasolla), EKG:n peruskäsitteitä, ja ehdimme vielä hiukan käsitellä verenpainetautiakin.

No, saimme sentään NÄHDÄ hoitotyön tunnilla nenä-mahaletkun ja kuulimme teoriassa, miten se laitetaan. Tämä tieto on tosin kirjassakin, mistä meidän oletetaan se katsovan ennen harjoitustuntia, jolloin opettaja ensin käy asian teoriassa läpi, sitten näyttää, ja sitten saamme itse harjoitella.

Mutta ymmärrätehän, mitä tarkoitan epätasapainolla?

Kuvassa näkyy, miten angina pectoriksen aiheuttama hapenpuute sydänlihaksessa tulee näkyviin vasta rasitukessa (A-käyrät levossa, B-käyrät rasituksessa). Ei vaineskaan, en minä sitä ihan selvästi tuosta näe... mutta huomaan kyllä ST-linjan laskun vai mikäs tuo "tärkein ekg-löydös" nyt olikaan.