Äkkiä sitä muuttuu opiskelijan asemassaan vaativaksi ja itsekkääksi! Meillä on tähän mennessä ollut kaksi opettajaa, jotka selvästikään eivät ole ihan tehtävänsä tasalla, ja sen sijaan, että ymmärtäisi kaikenlaista kulkijaa ja auttaisi näitä elon polulla opiskelija päinvastoin turhautuu ja ärtyy ja suuttuukin.

Mind you, en väitä että nämä opettajat olisivat huonoja ihmisiä tai jotenkin yleiskyvyttömiä, ovatpa vain joutuneet asemaan, jossa heille ei edes ole annettu tarpeellisia välineitä (ATK-ope), aikaa ja selkeää tehtävänantoa (ATK-ope ja hoitotyön perusteiden ope), eikä kukaan ole seppä syntyessään (hoitotyön perusteiden ope on vasta aloittanut opettajana).

Mutta heti kun opettaja on poistunut paikalta, oppilaat alkavat puuskahdella: "voi jessus"... "olisi se voinut edes itse lukea ne kalvonsa ennenkuin tuli"... "kysyin samaa asiaa monta kertaa ja se vaan alko mun hiirellä selailla sivuja ja kertoa jotain omia kokemuksiaan asian vierestä, sanoisi edes ettei tiedä!". 

Ihmeellinen ilmiö, enkä tiedä olemmekö me hirviöitä vai purkautuuko tässä joku trauma peruskouluajoilta - silloinhan me olimme oikeasti opettajien armoilla paljon fiksumpina kuin järjestelmä oletti - vai olemmeko me kuin viattomat lapsukaiset, joilla vain on niiiin suuri opin ja kehittymisen nälkä, että itku meinaa tulla kun joku tulee tyhjän tai puolityhjän lusikan kanssa tarjoilemaan?

Selän takana jupisemisesta on lyhyt askel avoimeen kiusaamiseen. Voisi esimerkiksi tehdä kysymyksen juuri siinä kohdassa, kun näkee, että opettaja ei yhtään tiedä mistä puhuu. Vaikkei muuten kysyisikään. Yritän pidättäytyä, koska vähän epäilen, että noilla peruskoulutraumoilla ja auktoriteettiongelmilla on tekemistä tämän asian kanssa, enkä halua vahvistaa semmoisia asetelmia. Nih.