Ihan selvästi huomaa, miten itse ja moni luokkakavereista on jo nostalgisissa tunnelmissa ja vähän pyörällä päästään, kun valmistuminen lähestyy. Nostalginen siis koulun suhteen: muistellaan millaista oli mennä ensimmäiseen harjoitteluun, mikä shokki oli anatomian ja fysiologian kurssi heti kärkeen, miten onnettomia jotkut opettajat ovat tässä vuosien varrella olleet ja toisaalta miten joitain opettajia kaipaa jo nyt.

Suurin osa luokkakavereista on saanut opinnäytetyön valmiiksi, ja sitten piti tehdä toinen. Kaksoistutkinto, kaksi opinnäytettä. Onneksi toisessa ei tarvitse jokaista vaihetta (ideavaihe, suunnitelmavaihe, toteutusvaihe, hyödyntämisvaihe) vetää niin vimpan päälle, ja kun ensimmäinen tuo opintopistetilille 15 pojoa, niin toinen on vain 5 arvoinen. Itse tein toisen vielä suuressa ryhmässä, aika toiminnallisena tapahtumapäivän toteuttamisena, niin että kevyttä oli. Aika ihmeellistä, kun tiedonhalun tai vaikka tulostamisen urakkaa jakaa 13 kaveria!

Ensimmäiset tulevat viimeisenä sanotaan Raamatussa ja se näyttää pätevän myös opinnäytetöihini.... eli se ensimmäinen on kesken edelleen ja paljon huonommassa jamassa. Oli virhe haukata liikaa ja kurkottaa tähtiin, ja oli virhe lähteä omille poluille, ja oli virhe tehdä työ yksin. Onneksi mikään näistä ei ole ollut kohtalokas virhe ja tässä viimeisinä kuukausina sitä kuulkaa kehittyy huikeasti itselleni aina vaikeassa "kunhan nyt jotenkuten rima ylitetään" -asenteen viljelemisessä.

Samalla asenteella on toteutettu pakollinen portfolio ja edellisessä entryssä mainittu liiketoimintasuunnitelma. Joka muuten paljasti, että nerokas kotineuvolaliikeideani ehdottomasti ei tulisi kannattamaan sellaisenaan.