Muistelen, että ensimmäisenä opiskeluvuotena ajatteli kaukana tulevaisuudessa häämöttävää opinnäytetyönä jonain suurena ja jännittävänä haasteena. Miten merkittävä omani tuleekaan olemaan! Kunpa löytyisi hyvä ja tärkeä aihe! Osaankohan tehdä tarpeeksi hyvän, niin että voin olla tyytyväinen ja ylpeä?!

Nyt siitä ajattelee vain, että olisipa ohi, tuli mikä tuli. Luokkakavereista joillakin urakka onkin jo takana, olisikohan jo kypsyysnäytteetkin annettu? (Kypsyysnäyte = opinnäytetyön prosessiin kuuluva "tentti" jossa vastataan kirjallisesti ohjaajan tekemään kysymykseen, tällä ilmeisesti valvotaan sitä, että on ihan oikeasti itse tehnyt ja ymmärtänyt työnsä aiheen... kuulen tästä lisää puolen tunnin kuluttua, kun menen pakolliseen 45 minuutin infoon kypsyysnäyteaiheesta). Ovatkohan he jo sopineet jotain työn hyödyntämisestäkin? (Hyödyntäminen = opinnäytetyön prosessiin kuuluva vaihe, jossa työn tuloksia esitellään esim ammattilehdessä, luennolla.... tämä on minulle vieläkin hämärä vaihe, selvinnee aikanaan)

Itse sairastelin yhden viikon, joka oli varattu työn kirjoittamiseen, ja olin sitten aikataulusta juuri sen viikon jäljessä. Sinänsä todistaa minusta hyvää, että olin arvioinut tarvittavan työn määrän niin prikulleen. Olen taipuvainen tekemään liikaa, ja aiheeni on sellainen, jota on vaikea rajata, joten päätin rajata ihan tylysti tuntien perusteella. Teen sen, minkä ehdin.

Mutta nyt en siis ehtinyt. Ja työelämäyhteistyökin kaatui, niinkuin monesti käy. Nyt odottelen ohjaavien opettajien palautetta: saanko riipustaa paperikasani kokoon ja heittää sille hyvästit vielä ensi kevään alussa vai täytyykö tehdä jotain ihan uutta ja muuta. Ei tee mieli! Ylpeydestä ei puhettakaan.

Ja sitten pitää vielä kirjoittaa englannin- ja suomenkieliset tiivistelmät ja kansittaa työ muoveihin ja toimittaa se kirjastoon ja sähköiseen tietokantaan.

Kuvassa toisenlainen kirjallinen työ, jonka otsikko sopisi motoksi tälle ONT-prosessille: