Muistelen, miten ennen ensimmäistä harjoittelua (pitkäaikaissairaalan vuodeosasto: perushoidolliset tehtävät fokuksena) oli IHAN ulalla, mistä se työpäivä siellä koostuu ja millaista on. Tuli se aika mieleen, kun oli lähdössä kouluterveydenhuollon harjoitteluun. Kouluterveydenhoitajan työpäivästä minulla oli hyvin hämärä kuva, jos oli mitään kuvaa ollenkaan.  Tämä siitä huolimatta, että koulussa oli useampi viikko kuunneltu toistemme tekemiä alustuksia koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perusjutuista, kuten:

- ravitsemus

- uni

- seksuaalinen kehittyminen

- ehkäisy

- ryhti

- ylipaino

- päihdeongelmat

- yhteistyö perheiden kanssa

- terveystarkastukset

- mielenterveys, itsetunto (hehe, ei ihan helppo asia opiskeltavaksi tai opetettavaksi)

 

...Tällaisia ovat työn sisällöt, mutta millaista on käytäntö?

 

No, käytäntö oli terveystarkastuksia, terveystarkastuksia, terveystarkastuksia, terveystarkastuksia. Jotkut kouluterkkarit pitävät myös sairasvastaanottoa, mutta varsinaisesti se ei kuulu työhön. Minä harjoittelin ala-asteilla ja koin työn aika yksipuoliseksi. Aiemmin tuolla kun puhun neuvolatyöstä kerron miten koin sen liukuhihnamittaamisena, ja sain kommenttia, että haastavien perheiden kanssa työssä on kyllä enemmän vaativuutta ja sisältöä.

 

Ehkä on. Mutta terveydenhoitajan, jolle on mahdollista tavata koululaista vain muutaman tunnin vuodessa (ja suurinta osaa ehkä puoli tuntia), keinot vaikuttaa ovat varsin vähäiset. Kyllä se perusolemus taitaa olla seulomista, seulomista, seulomista ja ..... edelleen lähettämistä.

 

Tiedon antamisesta ja selittämisestä tykkään edelleen tosi paljon. Pidin ryhmätunnit murrosiäsät ja seksuaalisuuden portaista, jotakuinkin valmistautumattomana ja ilman materiaaleja, ja silti oli hauskaa ja uskon, että ihan tärkeääkin.

 

Kuvassa: KOULU. Tällaisen tunnistaa missä hyvänsä, vai mitä?

 

 

Yksinäiseltä, mutta kääntöpuoleltaan tietysti itsenäiseltä, vaikutti kouluterveydenhoitajan työ. En tiedä, tykkäisinkö. Jaksaisiko tehdä parhaansa, kun vähempikin riittäisi?