Harjoittelupaikka on mielenkiintoinen ja opettavainen. Mutta myös kauhea. On vaikeasta sairaudesta kärsiviä potilaita, jotka ovat aivan äsken kuulleet diagnoosinsa, usein järkyttävänä yllätyksenä, ja tulevat suureen leikkaukseen, jossa näkyviä ruumiinosia muokataan rajulla tavalla, jonka jälkeen hengitys sujuu kurkkuun tehdyllä putkella ja syöminen vatsan ihon läpi letkulla, ja edessä on vuosien hoidot. Jos elämää edes riittää vuosiksi.. On myös onnettomuuteen joutuneita tai pahoinpideltyjä potilaita, Vaikeita tilanteita ja surullisia tarinoita.

Kun on hoitajana hoitajan hommissa, näitä tarinoita ei mieti samalla lailla kuin.... no, kuin ihan itsenään ollessa. Sitä tekee mitä täytyy tehdä ja parhaansa. Mutta tänään oli huono päivä: osaston väki koulutuksessa, ja minulla liikaa aikaa olla itsekseni, tehtävittä, itsenäni. Sitten vielä lehdestä pomppaavat silmille Jokelan koulun tragedian uusinnat. Oli hetken aikaa erittäin vaikea olla, piti katsella ikkunasta pihalle ja itkeä vähän. Iski olo, että mikä oikeus minulla on voida näin hyvin ja olla näin turvassa, ja läheisetkin tallella.

Tämän illan hiljainen hetki on omistettu urheille ihmisille pahoissa paikoissa. Niitä näkee. Ihmisiä ja paikkoja.

1477739.jpg