Minä en tajua, miten jotkut jaksavat käydä koulua viikosta toiseen kapinahengen ja ilmeisen kyllästymisen tunteen vallassa. Tarkoitan avointa opettajantyön sabotointia pälätyksellä ja penkissä nurinpäin istumisella, ja kikattelulla.

Kun yksi porukasta opettajan vaativien kysymysten edessä myöntää, että on joskus antanut puhelinohjausta potilastilanteessa, niin toiset jo huutelevat, että "hehe joo seksineuvontaa hehe hehe" (hehe joo). Toinen istuu silmät pyöreinä ja opettajan kysymykseen "mistä tunnistaisit puhelimessa ,että ihmisellä on hätä", että "tohon mä en oikeastaan kato että mun täytyy vastata, kyllähän hädän tunnistaminen on sellanen yleiseen ihmiskokemukseen kuuluva taito".  Niin??

No, kai minullakin vähän silmät pyörii päässä ja haukotus karkaa, kun opettaja riemastuttaa meitä miettimällä, että "jos potilas on tajuton niin ei kai siinä sitten voi oikeestaan tapahtua vuorovaikutusta, vai mitä? mitä te ootte mieltä?". Tai käyttää viisi minuuttia tällaisen kalvon läpikäymiseen:

KIRJALLINEN MATERIAALI

- Siisti ulkonäkö
- Kuvien sopiva käyttö
- Otsikointi
- Ymmärrettävä kieli

...muistellen, miten kopiot on joskus menneet vinoon.

Sääliksi käy meitä kaikkia. Siitä huolimatta olen ajatellut, ettei ole reilua muitakaan kohtaan jos rupean kirkumaan ääneen, joten istun hiljaa ja yritän viedä tuntia johonkin suuntaan vastaamalla kysymyksiin. Toiset nähtävästi valitsevat toisin.