Olen vieroittanut itseni (ei ollut vaikeaa koska riippuvuus ei ollut suuri alunalkaenkaan) joukkotiedotusvälineistä. Luen, katson tai kuutelen vain satunnaisesti, ja viimeisen viikon ajan on uusi käytännönharjoittelujakso vienyt mehut Siskosta niin, että hyvä jos elämään on muuta mahtunut kuin harjoitteluun menoa, siellä oloa, sieltä tuloa ja siitä lepoa.

Niinpä olen ihan ulkona sellaisesta asiasta kuin Espanjassa sattunut bussionnettomuus. Osastolla kävi tänään sairaalapastori kertomassa, että jos "Malagan uhreja" siirretään piakkoin meidän osastollemme, hän "on käytettävissä". Vannon, että ensimmäinen ajatukseni oli, että olen luullut, että sairaalapastori on kaikkien potilaiden käytettävissä ilman eri ilmoitusta.

1489758.jpg

No, ymmärsin sitten, että hän on joukkoemootiossa mukana. Sellainen on näemmä meneillään, huomasin, kun kotimatkalla näin kanssamatkustajan lukevan jompaakumpaa iltalehteä, jossa oli "Espanjan bussiturma" -erikoissivuja aukeama toisensa perään. Tiedotusvälineiden asialla mässäilystä en pidä: en halua tietää Pikku-Inkan viimeisiä sanoja. Mutta joukkoemootioilmiötä ymmärrän enkä tarkoita tällä kirjoituksella vinoilla siitä niille, jotka ovat kelkassa mukana. Vaikken itse tällä kertaa ole.