Aamulla oli ensin neljä tuntia (45-minuuttista) perioperatiivistä hoitotyötä. Ei paljon uutta, vaan prosessin perusasioita (keitä leikkaussalissa on paikalla, miten potilas siirretään, mitä potilaat pelkäävät ja toivovat...), mutta aivan uusia ja hurjia yksityiskohtia esimerkiksi siitä millaisissa asennoissa potilaita leikkauspöydillä pidetään... Ja tiesittekö, miten tehdään verityhjiö (tiiiiukalla kiristyssidetyyppisellä jutulla työnnetään veret pois raajasta, jolloin alueella voidaan leikata jokseenkin kuivissa oloissa ja näkyvyys on paljon perempi)!

Iltapäivällä oli 3 tuntia (45-minuuttista) kirurgista hoitotyötä. Lisää  leikkausta edeltävänä päivänä ja aamuna tehtäviä tyypillisiä juttuja, ynnä katsottiin video lonkkanivelproteesileikkauspotilaasta. Hain kanttiinista oikein karkkipussin leffan kunniaksi, mutta karkki oli harmikseni pahaa.

Illalla vielä neljä tuntia (45-minuuttista) kirurgian lääkäriluentoa. Taas katsottiin leffaa (voi HURJA, verisuonikirurgiaa....siinä näkyi se verityhjiökin hyvin...), mutta enimmäkseen meille kerrottiin millaista on sepelvaltimotaudin leikkaushoito.

Ja näin se käy:

1) Nukutetaan
2) Avataan rintalasta keskeltä piiiiitkällä sahauksella
3) Avataan sydänpussi
4) Otetaan jalasta laskimo (koko raajan mittainen viilto, laskimo pätkitään 20-30 cm pätkiin, suljetaan niiteillä siitä lähtevien haaraumien reiät, testataan verellä tai vedellä vuotaako...) tai irrotetaan solisvaltimon yksi haara toisesta päästään tai yleensä molempia, koska ohituksia tehdään tyypillisesti 5 kohtaan kerralla
5) Sydän pysäytetään (verenkierto ohjataan sydän-keuhkokoneeseen)
6) Ommellaan uudet suonet kiinni aorttaan -> tukoksen alle
7) Suljetaan rintalasta rautalangalla
8) Ommellaan iho kiinni

Noin tiivistettynä. Jodssain vaiheessa varmaan käynnistetään sydänkin uudestaan. Muistiinpanoissani luki sitäpaitsi, että sydän pysäytettiiin heti nukuttamisen jälkeen mutten oikein usko... Leikkaus kestää kolmisen tuntia. Rintakehä voi olla kipeä monta kuukautta.... niiden rautalanganpätkien takia.

1287942.jpg

On hauskaa, että nämä kaikki kolme ainetta tulevat nyt samaan aikaan, ovat nimittäin pitkälti aiheiltaan samaa ja toisiaan tukevia. Anestesiologia sopisi vielä joukon jatkeeksi, mutta sen lääkäriluennot ovat sitten myöhemmin keväällä.

Lopuksi kaunokirjallinen ote täysin aiheen ulkopuolelta, koska pään täytyy välillä levätä myös toisenlaisten aiheiden parissa:

"Hän tunsi järjetöntä kylmyyttä, jota ihminen joskus tuntee nähdessään rakastettunsa eron jälkeen, aivan kuin ei enää tuntisi toista: hänkö siinä tosiaan on? Olemmeko tosiaan rakastavaisia? Tähänkö uhraan koko elämäni? Tunteeko hän minut? Olenko minä -"
             (Zadie Smith: Nimikirjoitusmies)

Tunnistan tuon ilmiön. Joku outo desorientaation hetki.